Laskiaissunnuntaita edeltävällä viikolla pidetyssä ”Nyt ja tulevaisuudessa” -webinaarissa esittäytyivät kaikki ISO KUVA -hankkeen yhteistyökumppanit. Lapin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Taideyliopiston puheenvuoroissa kuultiin kuvataiteen ja taidekasvatuksen korkeakouluopintojen painotuksista, KUVIS ry:n puheenvuoro avasi kuvisopejen yhdistystoimintaa ja Kuvataidekoulujen liiton puheenvuorossa kuulimme kuviskoulujen arjesta näinä k-sanan värittäminä aikoina.
Hernekeittoa kauhoessani katselin uunissa kohoilevaa pannukakkua ja mietiskelin kuvataidekasvatuksen laajenevaa kenttää. Webinaarin puheenvuoroissa olin saanut kuulla, kuinka taidekasvatus ujuttaa lonkeroitaan niin yritysmaailmaan kuin sote-touhuihin, iltapäiväkerhoihin, Lapin ekoturismiin sekä mustikkahillossa möyrivien värikylpijöiden varpaanväleihin. Ihanaa, tätähän me kaikki taidekasvatuksen eetoksessa marinoituneet toivomme: kuvataidekasvatus kuuluu kaikille, myös heillle, jotka kokevat olevansa surkeita piirtäjiä! Ajastimeni pirinä herätti minut haaveunistani ja pelastin reunoilta uhkaavasti tummenevan paistokseni. Avatessani uunin luukkua näin silmissäni, kuinka kuuma ilma karkasi kuplista ja ihanan muhkeat kohoumat lässähtivät lähemmäksi pellin pintaa. Kauhea ajatus hiipi mieleeni: eihän kuvikselle käy samoin? Eihän kuvataiteen kenttä laajentuessaan ohene juuri ja juuri pinnan peittäväksi matoksi?
Parasta siis että pukeudumme yhdessä tuumin kuvataidekasvattajan taistelukaapuun (Marimekko, voisitko sponsoroida meitä?). Leipokaamme pannukakun sijasta muheva täytekakku, jonka yhtenä johtotähtenä on Taideyliopiston varadekaanin Johanna Vakkarin webinaarissa sanoma ajatus siitä, kuinka taidepedagogiikan osa-alueet täydentävät toisiaan. Miten saisimme kaikki nämä osa-alueet samaan haukkaukseen? Miten saisimme kehitettyä sellaista yhteistyötä, jossa eri kuvataidekasvatuksen toimijoiden ei tarvitsisi käyttää energiaa oman tekemisensä perustelulle? ISO KUVA -hankkeen myötä pääsemme saman pyöreän herkkupöydän ympärille, ja on suorastaan hassua, että se tapahtuu tässä mittakaavassa vasta nyt. Iso osa meistä kuvataidekasvatuksen laajalla uunipellillä tarpovista on opiskellut samoissa paikoissa ja työskentelee uransa aikana monilla alan toimijoilla – eläkevirasta uran ensimmäisessä työpaikassa en ole nähnyt unta edes villeimmissä päikkäreissäni.
KUVIS ry:n toiminnanjohtaja Erja Väyrynen toi esiin myös sen, kuinka samat lapset osallistuvat kuvataidekasvatukseen sekä yleissivistävässä että taiteen perusopetuksessa. Osa taidekasvatusta saavista – olivatpa he sitten lapsi tai aikuisia – ovat näitä onnekkaita, jotka saavat viipaleita kakustamme eri pöydissä. Lisäksi on kuitenkin niitä, joille irtoaa vain palanen kuvataidetta työpaikan tyky-päivän huovutusworkshopista.
Meidän tehtävänämme on pitää yhdessä huoli siitä, että kuvataidekasvatuksen kentän laajeneminen tapahtuu vahvalla yhteistyöllä ja toistemme työtä arvostaen . Miten saamme kunnolliset resurssit kaikille tekijöille, jotta kerroskakkumme pysyy paksuna eikä ohene pannariksi kentän leviämisen myötä?
Ruusu Hulmi
Kuvataideopettaja
Kuva: Ruusu Hulmi
