Meidät, kaksi tuoretta taiteen tohtoria, kutsuttiin mukaan paneelikeskusteluun ISO KUVA:n webinaariin 18.11.2021. Yliopisto-opettaja Henrika Ylirisku Aalto-yliopistosta väitteli maaliskuussa 2021 ja yliopistonlehtori Elina Härkönen Lapin yliopistosta syyskuussa 2021. Tiina Pusa, kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman johtaja Aalto-yliopistosta, fasilitoi paneelikeskustelua, ja esitti meille kysymyksiä liittyen tutkimuksiimme ja siihen, minkälaista antia ne tarjoavat kuvataidekasvatuksen kentän toimijoille.
Henrika käsittelee väitöstutkimuksessaan ympäristötaidekasvatusta ja sen teoreettisia ja filosofisia perusteluita. Kuvataidekasvatuksen monimuotoisen kirjallisuuden kartoittamisen pohjalta hän suuntaa ympäristötaidekasvatusta uudelleen kriittisen posthumanistisen teorian avulla. Työssään hän ehdottaa, että ympäristötaidekasvatuksessa on tärkeää huomioida vielä aiempaa syvällisemmin luonnon ja kulttuurin kietoutuminen toisiinsa ja haastaa oletuksia ihmiskeskeisyydestä, eli siitä, että ihminen olisi suhteessa muuhun luontoon erityinen ja ensisijainen.
Elina tutkii väitöksessään kulttuurista kestävyyttä kuvataidekasvatuksen opettajankoulutuksessa. Tutkimus keskittyi sellaisiin opintojaksoihin, joissa opiskelijat järjestivät taidetyöpajoja koululaisille ja eri kyläyhteisöille Suomessa, Norjassa ja Venäjällä. Yhtenä keskeisenä löydöksenä Elina pitää sitä, että usein työpajoja suunnitellessaan, opiskelijat pelkäsivät toimivansa väärin kulttuurisesti moninaisissa ryhmissä. Taiteelliseen toimintaan ryhtyminen ja yhteisesti valittujen teemojen kanssa työskentely auttoivat kuitenkin dialogin ja rakentavan kulttuurisen vuorovaikutuksen syntymisessä eri toimijoiden välillä.
Tiina pyysi meitä pohtimaan, minkälaiset taidekasvatuksen toimintaympäristöt voisivat ensisijaisesti hyötyä tutkimustemme tuloksista.
– Näen, että tutkimustani voi sen teoreettisen ja filosofisen luonteen takia hyödyntää monenlaisissa taidekasvatuksen yhteyksissä. Ajattelin ensisijaisesti nykyisiä ja tulevia kuvataidekasvattajia työtä tehdessäni, sillä näen, että opettajien oma ympäristöajattelu ja luontosuhde vaikuttavat voimakkaasti siihen, minkälaisiksi erilaiset ympäristötaidekasvatuksen käytännöt muotoutuvat. Toisaalta, hyödyntämäni jälkikvalitatiivinen tutkimusote tuo myös uutta taidekasvatuksen tutkimukseen, Henrika pohti.
– Tutkimukseni asettuu selkeästi opettajankoulutukseen. Näen, että kuvataiteen opettajankoulutuksessa kulttuurinen taitaminen ja tietoisuus ovat tärkeä osa opettajaksi valmistuvan työkalupakkia. Tällainen taito ei synny teoriakirjallisuutta lukemalla vaan vaatii aitoa kulttuurista vuorovaikutusta ja sellaisia opintoja, joissa näitä kohtaamisia pääsee syntymään, Elina kertoi.
Seuraavaksi Tiina pyysi meitä avaamaan tutkimuksemme keskeisiä käsitteitä, ja sitä, kuinka ne asettuvat suhteeseen toistensa kanssa.
Näemme, että tutkimustemme tavoitteet limittyvät toisiinsa, vaikka hyödynnämme teoreettisesti ja käsitteellisesti hieman erilaisia lähestymistapoja. Meidän kummankin työssä otetaan kantaa taiteen ja taidekasvatuksen yhteiskunnalliseen rooliin ja siihen, kuinka taidekasvatus voi edistää kestävämpien tulevaisuuksien luomista. Elinan työssä keskiössä on kulttuurisen kestävyyden käsite, jossa kaiken toiminnan lähtökohtana on yhteisöjen omistajuus ja toimijuus heitä koskevissa kulttuurisissa kysymyksissä. Kulttuuriseen kestävyyteen kuuluu myös kulttuurien välisen rakentavan vuorovaikutuksen vaaliminen ja kulttuurien elinvoimaisuuden takaaminen globalisoituvassa ja jatkuvassa muutoksessa olevassa maailmassamme. Henrikan työssä keskustellaan myös eko-sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja kulttuurisen kestävyyden edistämisestä, mutta suunnataan tarkastelua ihmisten sosiaalisia suhteita laajemmalle: lajien välisiin ja materiaalisiin suhteisiin. Henrika nostaa tutkimuksessaan keskiöön ihmiskeskeisyyden eli antroposentrismin käsitteen. Ihmiskeskeisyyden tekee ongelmalliseksi se, että se on sosiaalisesti rakentunut ilmiö, joka oikeuttaa vallankäytön suhteessa muihin eläinlajeihin ja ei-inhimilliseen luontoon. Ihmiskeskeisyys myös ylläpitää oletusta siitä, että ihminen olisi muusta luonnosta erillinen, autonominen toimija.
Paneelin lopuksi Tiina pyysi meitä kertomaan siitä, minkälaisesta taiteesta tutkimuksissamme puhutaan.
– Olemme keskustelleet tästä Elinan kanssa aikaisemminkin, ja näemme, että meidän kummankin tutkimuksessa on yhteistä yhteisöllisen, prosessimaisen ja dialogisen taiteellisen työskentelyn korostuminen, Henrika totesi.
– Totta! Pidän erityisesti siitä, miten sanoitat työssäsi sitä, että taiteellisen ajattelun ja työskentelyn voi nähdä uudenlaista ajattelua ja kokemuksellisuutta aktivoivana pedagogisena voimana.
– Kiitos, Elina! Taide tosiaan voi outouttaa, nyrjäyttää, häiritä ja kyseenalaistaa, ja toisaalta se voi luoda uusia yhteyksiä, leikitellä, kokeilla ja auttaa kertomaan uudenlaisia tarinoita.
Teksti ja kuva: Henrika Ylirisku ja Elina Härkönen
Tutustu väitöstutkimuksiin
Ylirisku, H. (2021). Reorienting environmental art education (tohtorin väitöskirja). Aalto ARTS Books. https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/102921
Härkönen, E. (2021). Seeking culturally sustainable art education in higher education: The Northern perspective (tohtorin väitöskirja). Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/64811
