BLOGITEKSTI: Jari Koljonen: Kuvataidekasvattajat elefanttia tutkimassa

Maalattu vaaleanpunainen elefantti.

Keskusteluyhteys kentän poikki tarjoaa avaimet yksilön kokonaisvaltaisen kuvataidekasvatuspolun hahmottamiseen ja kehittämiseen.

ISO KUVA -hankkeen “Kuvataidekasvatuksen monimuotoinen yhteistyö” -webinaarin loppukeskustelua seuratessa mieleeni nousi vanha intialainen paraabeli elefantin ensimmäistä kertaa kohtaavista sokeista miehistä. Jälkeenpäin jokainen mies kuvaa kohtaamista varsin eri tavoin, riippuen siitä, onko ollut kärsän, vatsan vai jalan kohdalla norsuparkaa kopeloimassa. Vaikka näkökulmat voivat äkkiseltään olla jopa päinvastaiset, puhuvat kaikki kuitenkin totta.

Kuvataidekasvatuksen kenttä ulottuu museoista taiteen perusopetukseen ja päiväkodeista yliopistoihin. Kun me alan ammattilaiset pohdimme sitä, mihin taidekasvatuksen pitäisi kehittyä ja miten, saattaa kentän toisella laidalla työskentelevän kanssapedagogin näkemys tuntua ensin vieraalta tai tavoite mahdottomalta. Tarinan sokeista miehistä poiketen seminaarissa annetuista puheenvuoroista kuitenkin nousi arvostus toisten näkemyksiä kohtaan. Ymmärrämme, että tutkimme samaa elefanttia, ja että käytössä olevista resursseista ja välineistä riippuen kuvaamamme todellisuus voi olla rajustikin erilainen. Vain yhteistyötä tekemällä on mahdollista hahmottaa kokonaisuus.

“Ehkä yksi kuvataidekasvattajan tärkeimpiä ominaisuuksia onkin hyväksyä se, että tiedämme vain vähän, ja että se riittää ohjaamiseen kohti uutta.”

Alati laajeneva ja muuntuva kuvataidekasvatuksen kenttä asettaa meidät toistuvasti tuntematonta tutkimaan, vaikka pysyisimme samassakin työpaikassa. Esimerkiksi Piritta Malisen puheenvuoro STEAM -yhteistyöstä ja uusista teknologioista nosti monille kylmän hien otsalle, mutta Malinen löysi tähän tyynnyttävän näkökulman: nykytaiteelle on tyypillistä, että taiteilija ei edes pyri hallitsemaan kaikkea teostensa vaatimaa osaamista itse, vaan tekee eri alojen osaajien kanssa. Ehkä yksi kuvataidekasvattajan tärkeimpiä ominaisuuksia onkin hyväksyä se, että tiedämme vain vähän, ja että se riittää ohjaamiseen kohti uutta. Tämä asenne on erityisesti tarpeen silloin kun tuntuu että kuvataiteen tutun vaaleanpunaisen elefantin sijaan tutkimme jo jotain aivan vierasta eläintä.

Erityisesti peruskoulun ja lukion tarkasti rajatuissa rakenteissa yhteistyön hakeminen voi käydä turhauttavaksi. Kukaan ei halua tehdä ilmaista työtä eikä kellään ole aikaa. Toinen yhteistyötä tehokkaasti estävä ilmiö on kasvava pätkätyösuhteisuus ja työnantajalta toiselle siirtyminen. On vaikeaa keskittyä etsimään sopivia yhteistyökumppaneita järkevillä aikajänteillä jos ei tiedä onko itse edes samassa instituutiossa puolen vuoden päästä, tai oma energia menee usean eri työnantajan suuntaan jatkuvasti kommunikoidessa.

Näiden haasteiden vuoksi on tärkeää löytää keinoja tuoda eri tahojen taidekasvattajat yhteen myös jatkossa, ISO KUVA -hankkeen päätyttyä. Webinaarissa poreili lämmin ja jakamiselle avoin ammatillinen yhteistyö. Olisiko tässä syntymässä pysyvä taustayhteisö ja ammatti-identiteetin ja kasvun tukija myös niille, jotka joutuvat vuodesta toiseen etsimään yhä uudelleen työpaikkansa ja -yhteisönsä ja näkökulmansa taidekasvatuksen kentältä?

Jari Koljonen
Peruskoulun kuvataiteen opettaja

Kuva: Jari Koljonen